Kahdeksalta aamulla otettiin kimppakyyti meidän talon edestä. (covoiturage.fr) Auto oli pieni Clio jonne sitten ahtautui 5 ihmistä. Mikään ihan mahtava reitti ei ollut kun mulla on alkanut pari pvää sitten siitepölyallergia ja kuski halus polttaa siellä autossa joten kiva kun teki mieli repiä silmät irti päästä kun kutisi. Tää naikkonen oli aivan hukassa, siis jopa minä tiedän että päästäkseen Normandiaan, ei pidä ajaa Pariisiin. Meidän reitti siis oli Lille-Caen, tsekkaa kartta alta:
Eli siis hienosti kuski ajautui vahingossa Pariisiin ja vielä väärälle puolen Pariisia ja otti suunnaksi sieltä Strasbourg (joka on aivan toisella puolen maata) jolloinka oltiin siis toisin sanoen jossain aivan kuusessa. Jouduttiin kiertämään koko Pariisin esikaupunkialue että päästään toiselle puolelle ja sieltä matka jatkui Caeniin.
Veronique on asunut Caenissa pari vuotta sitten, joten sillä on tosi paljon kavereita siellä. "Dadash", Veron kaveri tuli hakemaan meitä Caenin rautatieasemalta ja mentiin syömään tosi idylliselle terassikadulle.
Veronique
Terrine de fois de volaille aux prunes (= en edes tiedä suomeksi, voisko joku auttaa? Ihan kiva kun syö kaikkea hyvää eikä edes tiedä mitä syö. Siis jonkun linnun maksaa ilmeisesti ja luumua?)
Dadash ja Terrine de poissons et creme de ciboulette. (Nää ruokien nimet on yleisesti ottaen mulle aivan kauhean vaikeita, siis kalaa ja jotain ruohosipulijuttua vissiin : D )
Vuohenjuustosalaatti
Café Gourmand, jossa oli siis kahvi, suklaamousse, crème brulée, appelsiinia, mantelia ja kanelia. Oli paras crème brulée mitä oon koskaan syönyt !! Oli myös yllättävää miten hyvin appelsiini, kaneli ja kahvi sopii yhteen !!?
Tän jälkeen en tiennyt mitä odottaa kun Dadash ehdotti että mennään moottoripyöräkauppaan vielä kahville. Perillä tää asia selvisi mulle. Siis Dadash ja koko niiden kaveriporukka on vuoron perään taikka samaankin aikaan olleet kaikki töissä tuossa kyseisessä kaupassa, mikä oli musta huvittavaa. En oo koskaan liiemmin tykännyt käydä erityisesti joissain auto- tai moottoripyöräliikkeissä pällistelemässä, mutta tuonne monet tuli vaan hengailemaan pihalle tai juomaan kahvia ja puhumaan pyöristä, se yhteisöllisyyden tunne oli jotain aivan huippua, siellä oli tosi paljon porukkaa !! Sit kun niitä varusteita ja naisia nahkarotseissa katteli niin tuli itellekin sellanen tunne että ei hitto miten siistiä olis ostaa jotkut tosi näyttävät ajovarusteet ja moottoripyörä ja viilettää tuolla kaduilla tuhatta ja sataa!!
Sen jälkeen en todellakaan tiennyt mitä odottaa kun nää ilmoitti että nyt mennään onnenkotiin, maison du bonheur. Kuulemma siellä kaikki on aina onnellisia. Todellakin koti oli pieni viihtyisä paritalon puolikas omalla pihalla ja puutarhalla. Viimeinen joka oli lähtenyt ei ollut oveakaan lukinnut, vaan "ovi on aina auki kaikille". En edes loppujen lopuksi tiennyt kuka talossa oikeastaan asui, kun Veroniquen entinen miesystävä joka oltiin nähty moottoripyöräliikkeessä, sanoi siellä että jos halutaan ottaa auto niin auton ovi on auki ja avain lukossa. Tämä auto siis oli tän kodin pihassa mutta sitten Dadash meni sinne meidän kanssa ihan niin kuin olis omaan kotiinsa mennyt.
Veronique halus näyttää mulle "Memorial"-museon jossa oli työskennellyt. Veronique oli kuitenkin hukannut ajokorttinsa 2 kk sitten joten ei uskaltanut lähteä rattiin, jotenka tämä järkyttävän hieno sporttiauto annettiin mun käsittelyyn, voin kertoa että olin "on top of the world" sillä hetkellä !! Rakastan niin paljon ajaa, ettei mitään rajaa. Kuinka Randomia ajaa jonkun tuntemattoman tyypin autolla vaan ympäriinsä ?!! Museo on siis suurin toisesta maailmansodasta kertova museo. Ajattelin ensin ettei se varmaan ole kauhean mielenkiintoinen, mutta sitten opin uusia faktoja mm. Suomen sijoittautumisesta sodassa ja keskitysleireistä. Mikäli oikein ymmärsin niin Suomi on siis ollut ensin ikään kuin Saksan puolella, sen jälkeen Ranskan puolella, ja lopuksi neutraali. Ollaan me vaikeita, suomalaiset, kun ei osata päättää ; D Keskitysleireiltä otetut hirtto- ja kaasukammiokuvat ja alastomien ruumiiden kuvat oli jotain aika shokeeraavaa. Lisäksi oli videoita missä juutalaisia ammutaan kuoliaaksi. Normandiassa kuulemma yhä löytyy luoteja esim hiekkarannalla jos vähän kaivelee, ja ihmisten takapihoilta jne. Oli kyllä mielenkiintoinen kulttuurielämys tuo Museo. Tässä kuvia:
La douleur m'a brisée la fraternité m'a enlevée de blessure a jailli un fleuve de liberté. Ja dodoshin nokkakin pääsi kuvaan.
Museossa oli myös sarjakuvataiteilijoiden kantaa ottavia töitä.
(Al Qaidan uusi viesti)
Kiistely siitä, miten kehitysmaita tulisi auttaa.
Eurooppa vastakkain Venäjän kanssa; "Eurooppa pyytää että vedätte joukkonne välittömästi Georgiasta, jos ette, niin ei sitten mitään"
-Mun iskä on musta ja äiti valkonen -Mulla se on toisinpäin.
Yks jäi väärin päin höh, sorry (:
Museon jälkeen sain kokea Maison du Bonheurin taian, otin nokoset sohvalla, unelmoin eräästä ihanasta henkilöstä ;) ja mulla oli niin hyvä ja vapautunut olo ettei oo ehkä koskaan ollut. Illalla kaikki ystävät tuli koolle onnenkotiin, kaikki tuli vaan ovesta sisään edes koputtamatta, kai se oli vähän niinkun kaikkien koti. Juustoja, viiniä, alkoholia, hulluttelua, kakkusotaa, juhlimista aamuun asti. Kiitos onnenkoti mahtavasta viikonlopusta <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti